Kotiin ja kouluun tarvitaan lisää rahapuhetta

Mikä on kodin ja vanhempien rooli taloustaitojen opettamisessa ja millaista talouskasvatusta lasten ja nuorten tulisi saada koulussa? Kodin ja koulun yhteistyö talouskasvatuksessa näyttäytyy opettajille haasteena, mutta voi parhaimmillaan olla tabuja purkavaa. Kodin merkitys nuorten talousosaamisessa korostuu Heinäkuussa 2019 julkaistussa kyselytutkimuksessa selvisi, että yli puolet suomalaisista pitää...

Kooste SuomiAreenasta nuorten talousosaamisen näkökulmasta

Terveiset Porista! Tämän vuoden SuomiAreenassa puhuttiin ilahduttavan paljon rahasta. Syytä onkin, sillä talousosaaminen koskettaa meitä kaikkia. Suomalaiset kotitaloudet ovat velkaantuneempia kuin koskaan ja kulutusluottoja otetaan enenevässä määrin. Houkutuksia ja mahdollisuuksia velkaantua on joka puolella. Kuten Sitran johtava asiantuntija Timo Hämäläinen asian ilmaisi: ”Maailma on muuttunut monimutkaisemmaksi....

SuomiAreenassa paljon ohjelmaa nuorten talousosaamisen viitekehyksessä

Porissa 15.–19.7. järjestettävän SuomiAreenan teemana on tänä vuonna tulevaisuuden osaaminen ja innovaatiot. Mikä olisikaan tärkeämpi tulevaisuudessa tarvittava taito kuin talousosaaminen. SuomiAreenan ohjelmasta löytyykiin monia keskusteluja nuorten talousosaamisen viitekehyksessä. Koosteen näistä ohjelmaosioista löydät alta. Lue tästä SuomiAreenan ohjelmatärpit nuorten talousosaamisen näkökulmasta Täältä löydät koko SuomiAreenan ohjelman. Voit esimerkiksi...

Suomalaisten kulutus aiheuttaa haittaa ympäri maailmaa

Mun talous -tiimi osallistui Setlementtipäiville 25.–26.4. Avasimme lyhyessä puheenvuorossamme sitä, mitä tarkoitamme manifestillamme ”Taloudellinen lukutaito on kansalaistaito”. Taloudelliset taidot, asenteet ja käyttäytyminen ovat kaikki osa taloudellisen lukutaidon määritelmää. Kansalaistaitoihin taas kuuluvat niin yhteiskunnassa toimiminen kuin elämänsuojelukin. Puheenvuoroomme liittyen vastasimme Setlementtipäivillä toteutetun #enemmäntekoja -yhteisötaideteoksen ohjauksesta. Osallistujat...

Mun talous -verkostotoimijoita koolla Setlementtitalolla

Mun talous -verkostotapaaminen järjestettiin Kalliolan Setlementtitalolla 11.4.2019. Aluksi Mun talouden Ville Kujanpää ja Ella Niini esittelivät hankeajan (2013–2017) jälkeistä Mun talous -toimintaa. Esityksessä tarkasteltiin verkoston tavoitteita ja kiinnitettiin huomiota siihen, kuinka monella eri tasolla toimijat työskentelevät ja osaltaan vaikuttavat nuorten taloustaitojen kehittymiseen sekä velkaongelmien vähenemiseen....

#puhurahasta -kampanjassa kysytään, kuka päättää mitä ostat

Yksi Sitran nimeämistä yhteiskunnallisista megatrendeistä on kestävyyskriisin kärjistyminen entisestään. Aikamme suurin haaste on löytää ratkaisu luonnonresurssien käytön ja päästöjen irtikytkennälle talouskasvusta ja koetusta hyvinvoinnista. Kaikkein haastavinta on muuttaa ihmisten käyttäytymistä ja mielen malleja. Global Money Weekin kanssa samaan aikaan, 25.–29.3., ajoittuva #puhurahasta -kampanja herättelee nuoria...

Nykykoulu ei tarjoa tarpeeksi talousosaamista

Opettajista 94 % pitää talousopetusta tärkeänä. Kuitenkin vain vajaa kolmannes on sitä mieltä, että koulu antaa riittävät talousosaamisen valmiudet. Tämä selviää tuoreesta Opettajien talousosaaminen 2018 -tutkimuksesta. Syksyllä 2018 toteutettiin Nuorten talousosaaminen -tutkimus, jossa nuorille suunnatulla kyselyllä selvitettiin suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyviä asenteita ja toiveita. Tutkimukseen vastanneista...

Katsaus vuoteen 2018 ─ mitä näkyy taustapeilissä?

Viime vuosi oli Mun talous -hankkeen (20132017) päättymisen jälkeen ensimmäinen vuosi STEA:n kohdennetulla toiminta-avustuksella (Ak) tuettuna. Hankekaudella työntekijöitä oli enemmän, ja nyt kahden työntekijän voimin työtä tuntuu edelleen riittävän niin, että se ei tekemällä lopu. Jatkamme tänä vuonna hahmottelua siitä, mihin kaikkeen resurssit riittävät. Tapahtumia, yleisötilaisuuksia...

Puhu rahasta -messut ja Talous tuuliajolla? -seminaari 28.11.2018

Marttaliiton ja Takuusäätiön Rahat riittää -hanke sekä Suomen Setlementtiliiton Mun talous -toiminta järjestävät Puhu rahasta -messut ja Talous tuuliajolla? -seminaarin 28.11.2018 klo 9.00–16.15 Kansallismuseossa (Mannerheimintie 34, Helsinki). Messut ja seminaari ovat maksuttomia. Päivän ohjelma: 9.00–11.30 Puhu rahasta -messut (messujen käsiohjelma) 11.30–12.30 Lounas (omakustanteinen) 12.30–16.15 Talous tuuliajolla? -seminaari (seminaarin ohjelma) (kahvitarjoilu seminaarivieraille noin klo 14) Puhu rahasta -messut...

Mun talouden mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa: Hyvät taloustiedot eivät aina riitä

Mun talous -toiminnan Ville ja Ella osallistuivat 17.8.2018 Helsingin Sanomien mielipidepalstalla vilkkaasti mediassa esillä olleeseen keskusteluun pikavipeistä. Juttu on maksumuurin takana, joten tässä se ihan perinteisessä muodossa. Hyvät taloustiedot eivät aina riitä   AINO TORNIVUORI (HS Mielipide 13.8.) kaipasi käytännön prosenttilaskun hallintaa suojelemaan ihmisiä pikalainayhtiöiden tunteisiin vetoavalta markkinoinnilta. Hyvätkään taloustiedot...