Omat rahat hallinnassa Joensuussa

Nuorisoasuntoliiton Mun talous -osahanke järjesti huhtikuussa yhteistyössä Takuu-Säätiön kanssa Omat rahat -tapahtuman Joensuussa. Tilaisuuden järjestelyihin osallistui myös Joensuun ja Kirkkonummen NAL-paikallisyhdistysten edustajia sekä Ohjaamo 2.0 -hanke.

Aamupäivällä Takuu-Säätiön aluekoordinaattori Taina Rajanen piti ammattilaisille seminaarin nuorten raha-asioiden hallinnasta ja ylivelkatilanteiden selvittämisestä. Iltapäivällä nuorille järjestettiin uudessa Nuorisokeskus Whisperissä tapahtuma, jonka aiheena oli omien raha-asioiden hallinta. Nuoret kiersivät työpisteillä, joissa muun muassa harjoiteltiin budjetin laatimista ja keskusteltiin rahasta NAL:n kehittämien toiminnallisten tehtävien ja Puhu rahasta -videoiden avulla. Järjestäjien iloiseksi yllätykseksi tilaisuuteen osallistui 57 nuorta ja 21 ohjaajaa/opettajaa. Samalla Nuorisokeskus Whisper teki uuden kävijäennätyksen. Tapahtuma keräsi positiivista palautetta osallistujilta ja viesti oli, että tällaisia tilaisuuksia ja arjen rahankäytön harjoittelua tarvittaisiin enemmän.

Joensuulaiset nuoret tietävät tulonsa ja menonsa

Tilaisuudessa nuoret vastasivat kyselyyn rahankäytöstä. Kyselyyn saatiin 40 vastausta 15–29-vuotiailta nuorilta. Lähestulkoon sama kysely tehtiin noin kolmellesadalle oululaiselle ammattiin opiskelevalle nuorelle syksyllä 2015. Joensuulaiset ja oululaiset nuoret vastasivat kysymyksiin pitkälti samalla tavalla. Lue lisää kyselyn tuloksista ja havainnoista täältä.

Jaa somessa >>
Share on Facebook

Facebook

Tweet about this on Twitter

Twitter

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.