Kaikella on hintansa – juttusarja kuluttamisesta ja talouskasvusta OSA 3

Jatkuvan talouskasvun ongelmia sosiaalisesta ja ekologisesta näkökulmasta

Niklas Toivakainen & Toni Ruuska

Juttusarjan ensimmäisessä osassa todettiin nykyisen talouskasvuun perustuvan talousjärjestelmämme muodostavan itseään ruokkivan systeemin, joka pyrkii alati laajentumaan. Toinen osa tarkasteli jatkuvan talouskasvun aiheuttamia ongelmia taloudellisesta näkökulmasta. Seuraavaksi onkin kysyttävä, miten me olemme antaneet itsemme tulla muokatuiksi kuluttamiseen?

Tässä tarjottu vastaus on hyvin yksinkertainen: kulutuksesta on kapitalistisessa yhteiskunnassamme muodostunut oleellinen osa sitä, miten tavoittelemme ja saamme sosiaalista hyväksyntää. Kuten voimme helposti pistää merkille, jo pienenä lapsena haemme hyväksyntää vanhemmiltamme ja muilta lähipiirissämme olijoilta. Teemme sitä tietenkin sen takia, että haluamme läheisiltämme rakkautta ja osoittaa rakkautemme heille, mutta myös sen takia, että jo lapsesta saakka meillä on taipumus yrittää varmistaa, että vanhempamme ja läheisemme hyväksyvät meidät. Miten siis varmistaa tämä? Eikö keskeinen osa tätä prosessia ole se, että pyrimme esittämään itsemme jotenkin erityisenä ja erityisen vastustamattomana?

Syyt muuttuvat, mutta kuluttaminen pysyy

Päiväkodissa ja myöhemmin ala-asteella, joudumme kaikki aivan uusien sosiaalisten olosuhteiden armoille: meidän on eri tavoin todistettava, että olemme tietyn porukan mieleen ja heidän arvoisiaan. Näissä pyrkimyksissä saavutetaan sosiaalista hyväksyntää sen kautta, miten esitämme tai edustamme itseämme. Tämä taas on enemmissä määrin sidoksissa siihen, miltä me näytämme, mistä leluista, harrastuksista, peleistä, elokuvista pidämme, eli siis toisin sanoen siitä, mitä me omistamme tai mitä olemme nähneet ja kokeneet. Yritykset ja markkinointifirmat ovat tietenkin tietoisia tästä kaikesta ja käyttävät sitä hyvin tehokkaasti hyväkseen tuotteidensa markkinoinnissa.

”Itsensä edustaminen luo riippuvuussuhteen kuluttamiseen.”

 

Jos lapsiin kohdistuva mainonta on iso osa mielikuvamainonnan teollisuutta, niin vähintään yhtä ison osan muodostaa teini-ikäisiin kohdistuvat ’mainoshyökkäykset’. Teini-iässä astumme jälleen uusille vesille, ei vähiten siksi, että seksuaalisuus ja seksuaalinen haluttavuus saavat aivan uudet merkitykset ja ennenkuulumattomat mittasuhteet elämässämme. Toisin sanoin, teini-iässä seksuaalivietti liittyy tavalla tai toisella meidän identiteettirakenteisiimme – eli miten edustamme itseämme – ja sosiaalisen hyväksynnän ja ihailun havitteluumme. On suuri haaste teini-iässä avata itsensä (sielunsa) ja kasvavat halunsa, aivan kuten on todella haastavaa pienelle lapselle hyväksyä, että hänen rakkaudelle ja huolenpidolle ei ole absoluuttisia takeita, vaan että ihminen on aina toisen rakkauden ja halukkuuden armoilla. Valitettavaa tässä kaikessa tietenkin on se, miten tämä itsensä edustaminen/esittäminen luo riippuvuussuhteen kuluttamiseen ajassamme. Näin muodostuu riippuvuus, joka jatkuu usein pitkälti (mutta ei välttämättä) läpi aikuisiän, vaikkakin eri ikävaiheet tuovat uusia ihanteita joiden perässä juoksemme kuluttamassa. Syyt siis muuttuvat, mutta kuluttaminen pysyy.

Uudestaan ja uudestaan uusi päivitetty versio hyvinvoinninkin uhalla

Mikä tässä sitten on pääasiallisena ongelmana? Voimme tietenkin pysähtyä pohtimaan sitä mikä saa meidät niin riippuvaiseksi sosiaalisesta hyväksynnästä. Vaikkakin kaikkia tulisi kannustaa tekemään näin, pohdimme tässä nyt pikemminkin yhteiskunnan rakenteellisia ongelmakohtia. Erityisesti nostetaan esille kaksi pääasiaa, jotka molemmat liittyvät merkittävästi vallitsevaan talouskasvupakkoon.

Mietitään ensiksi niitä ongelmia, jotka liittyvät kuluttamisen kautta muodostuvaan identiteettirakenteluun, siis sosiaalisen hyväksynnän tavoitteluun. Kuten sanottu, vaikkakin voimme kriittisesti pohtia sitä, miksi ylipäätään alistumme sosiaalisiin paineisiin ja havittelemme hyväksyntää, on tärkeätä huomata, miten ongelmalliseksi tämä havittelu muodostuu, kun se on liitoksissa kulutukseen, joka kumpuaa erityisesti talouskasvupakosta.

Sanotaanpa vaikka, että eläisimme yhteiskunnassa, jossa talouden ei koko ajan tarvitsisi kasvaa ja täten ei kokonaiskulutuksen myöskään tarvitsisi. Tässä yhteiskunnassa havittelisimme varmaankin aivan yhtä paljon sosiaalista hyväksyntää, mutta samalla ne standardit tai keinot millä identiteettiä rakennettaisiin, olisivat todennäköisesti paljon hillitympiä ja vakaampia.

”Meidän on koko ajan päivitettävä sitä, miten edustamme itseämme.”

 

Kun nyt kuitenkin elämme yhteiskunnassa, jossa talouden on kasvettava ja kulutuksen sen mukana, ja kun tämä kasvava kulutus sidotaan identiteettirakenteisiin, tulee niistä hyvin epävakaita ja jatkuvasti muuttuvia. Eli samoissa määrin, kun meidän on koko ajan päivitettävä laitteistoamme, jotta pysyisimme teknologisen kehityksen mukana, meidän on koko ajan päivitettävä sitä, miten esitämme/edustamme itseämme. Yhtä lailla kuin markkinatoimijoiden on jatkuvasti kasvettava kysyntää ja uudistuttava, on kuluttamisemme eli identiteettirakenne, pysyttävä näiden muutosten perässä. Seurauksena on, että meidän on koko ajan seurattava ja oltava valppaina uusista ’trendeistä’, jotta emme menettäisi sosiaalista asemaamme. On sanomattakin selvää, että tämä tuottaa kovia psyykkisiä paineita yksilöille. Ei todennäköisesti ole mikään sattuma, että nuorison keskuudessa on todettu kasvavissa määrin masennus- ja mielenterveysoireita sekä mielialalääkkeiden kulutuksen kasvua.

Lue lisää aiheesta #puhurahasta -kampanjaviikon artikkelista Onko some totta?

Ekologisesti kestämätön elämäntyyli

Kulutukseen ja kasvuun perustuva talous ei siis näytä olevan kestävällä pohjalla, mitä tulee ihmisen hyvinvointiin. Mutta meillä on myös toinen ja hyvin akuutti syy suhtauta kuluttamiseen ja talouskasvuun kriittisesti. On yleisesti tiedossa, että elämäntyylimme on niin sosiaalisesti kuin myös ekologisesti kestämätön. Jokaisella kulutushyödykkeellä on oma ekologinen jalanjälkensä, jalanjälki joka ulottuu paljon pidemmälle kuin usein uskallamme ajatella.

Otetaan esimerkiksi älypuhelin. Meille se on kenties vain tuote, joka lojuu kaupan hyllyssä. Mutta jos tarkastelemme sitä tarkemmin, huomaamme tietenkin, että se koostuu hyvin monesta osasta, jotka ovat koottu yhdeksi puhelimeksi. Jokainen näistä osista on vuorostaan tuotettu jossain päin maailmaa ja koostuu erilaisista luonnonvaroista, joita on louhittu maaperästä tai merten pohjasta. Louhinta vaatii työvoimaa, koneita, sekä energiaa, ja se vaatii eri alueiden, kansallisuuksien ja maapallon muiden kuin ihmisasukkaiden alistamista juuri näiden luonnonvarojen saatavuuden takaamiseksi. Näihin tuotantoprosesseihin liittyy hyvin usein niin sosiaalisia ongelmakohtia sekä yhä suurempia ja suurempia ympäristöhaittoja.

”On yleisesti tiedossa, että elämäntyylimme on niin sosiaalisesti kuin myös ekologisesti kestämätön.”

 

Talouskasvun ja ympäristötuhojen välinen yhteys on todettu sekä luonnontieteellisissä että yhteiskuntatieteellisissä tutkimuksissa uskottavasti ja vedenpitävästi aina 1970-luvulta alkaen. Aikamme hengestä kertoo paljon se, että talouskasvun jatkumista edistetään edelleen joka puolella maailmaa, kasvavista ympäristötuhoista ja kiistämättömistä tieteellisistä tuloksista huolimatta.

Juttusarjan yhteenvetona on sanottava, että miten ikinä sitten lähestymmekin kulutuksen ja jatkuvan talouskasvun kysymyksiä törmäämme moniin ongelmiin sekä taloudellisesta, sosiaalisesta että ekologisesta näkökulmasta. Kulutus ja talouskasvu ovat kuitenkin siinä mielessä hyviä esimerkkejä, että auttavat meitä saamaan jonkinlaisen käsityksen siitä miten kestämättömällä pohjalla nyky-yhteiskuntamme ja elintottumuksemme ovat.

 

Asiantuntijakirjoituksen ovat #puhurahasta -kampanjaan 2019 laatineet Niklas Toivakainen ja Toni Ruuska Helsingin yliopistosta (toim. Ella Niini)

Jaa somessa >>
Share on Facebook

Facebook

Tweet about this on Twitter

Twitter

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.