Kooste SuomiAreenasta nuorten talousosaamisen näkökulmasta

Terveiset Porista! Tämän vuoden SuomiAreenassa puhuttiin ilahduttavan paljon rahasta. Syytä onkin, sillä talousosaaminen koskettaa meitä kaikkia. Suomalaiset kotitaloudet ovat velkaantuneempia kuin koskaan ja kulutusluottoja otetaan enenevässä määrin. Houkutuksia ja mahdollisuuksia velkaantua on joka puolella. Kuten Sitran johtava asiantuntija Timo Hämäläinen asian ilmaisi: ”Maailma on muuttunut monimutkaisemmaksi....

Nykykoulu ei tarjoa tarpeeksi talousosaamista

Opettajista 94 % pitää talousopetusta tärkeänä. Kuitenkin vain vajaa kolmannes on sitä mieltä, että koulu antaa riittävät talousosaamisen valmiudet. Tämä selviää tuoreesta Opettajien talousosaaminen 2018 -tutkimuksesta. Syksyllä 2018 toteutettiin Nuorten talousosaaminen -tutkimus, jossa nuorille suunnatulla kyselyllä selvitettiin suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyviä asenteita ja toiveita. Tutkimukseen vastanneista...

Mun talous vaikuttaa: Verkkopankkipalvelut osaksi pankin peruspalveluita

Hallitus esittää lainmuutosehdotuksessaan, että kaikki saavat oikeuden verkkopankkitunnuksiin, sillä niistä tulee osa peruspankkipalveluja. Talletuspankkien on jatkossa tarjottava kaikille perusmaksutiliä, johon kuuluvat vähimmäismaksupalvelut, kuten maksukortti, käteisen nostaminen ja tilisiirrot verkkopankissa. Pankit voivat kieltäytyä tilin ja verkkopankkitunnusten tarjoamisesta vain poikkeustapauksissa, esimerkiksi jos asiakkaalla ei ole henkilötunnusta. Muun...

Ilman verkkopankkitunnuksia ei enää pärjää – oikeus niihin kuuluu kaikille

Ilman verkkopankkitunnuksia on vaikea maksaa laskuja. Nykyisin ilman niitä voi myös olla mahdotonta käyttää KELA:n tai terveyskeskuksen verkkopalveluita. Ilman tunnuksia pankkipalveluiden käyttäminen on lisäksi kalliimpaa. Palveluiden tarjonta verkossa kasvaa, eikä paluuta kasvokkain asiointiin ole odotettavissa. Silti kaikki eivät saa pankeilta verkkopankkitunnuksia. Valmisteilla on uusi lakiesitys, joka...

Mun talous -verkosto vaatii verkkopankkitunnusten määrittelemistä peruspankkipalveluksi

Sekä julkiset että yksityiset palveluntarjoajat ovat siirtäneet palveluitaan yhä enemmän verkkoon. Tämän vuoksi on varmistettava, että kansalaisille tarjotaan yhtäläiset mahdollisuudet käyttää palveluita.  Tämä ei toteudu, jos verkkopankkitunnuksia käytetään julkisiin palveluihin tunnistautumisen välineenä, mutta verkkopankkitunnuksia ei ole kaikkien saatavilla. Tietoyhteiskuntakehityksen myötä verkkopankkitunnukset ovat tulleet merkittäväksi palveluksi....

Nuorisoasuntoliitto: ”Nuorten taloudenhallinnan puutteet voivat maksaa heille kodin”

Nuorisoasuntoliitto vaatii, että syrjäytymiskierteen alkuun on puututtava. Nuoren taloudenhallinnan puutteet saattavat johtaa asumisen kriisiin, luottotietojen menettämiseen ja pahimmillaan syrjäytymiseen. Siksi talous- ja asumisosaaminen on saatava opetuksen läpileikkaavaksi teemaksi ja nuorten velkaneuvontaan on panostettava kunnissa. Itsenäistä asumista tukemalla voidaan ennaltaehkäistä asumisen kriisejä. Yksi vuokrarästi ei saa...

EU haluaa varmistaa, että kaikilla eurooppalaisilla on oikeus pankkitiliin

BBC uutisoi Euroopan komission työn alla olevasta ehdotuksesta, joka varmistaisi, että unionin kansalaiset voivat avata jäsenmaissa pankkitilin vaikka olisivat työttömiä tai vararikossa. Nykyisin 58 miljoonalla yli 15-vuotiaalla Euroopan unionin kansalaisella ei ole pankkitiliä. Pankkitilien yleisyys vaihtelee merkittävästi Euroopan unionin jäsenmaissa. Ilman pankkitiliä voi palkan tai...