Verkkopalvelu nuorten elämänhallinnan tueksi

Youth Against Drugs YAD ry:n Itse mutta ei yksin -hankkeessa luodaan valtakunnallinen verkkopalvelu. Se on suunnattu huumeita käyttäville, niitä kokeilleille ja lähipiirin käytön vuoksi riskiryhmään kuuluville nuorille ja nuorille aikuisille. Palvelu toteutetaan yhdessä nuorten, YAD:n vapaaehtoisten ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Hankkeen tavoitteena on tarjota palvelun käyttäjille mielekästä tekemistä huumeiden sijaan, lisätä käyttäjien elämänlaatua, parantaa elämänhallintaa sekä vähentää käytöstä johtuvia haittoja. Avattavaan verkkopalveluun luodaan yhdessä nuorten, yhteistyökumppaneiden ja YAD:n vapaaehtoisten kanssa erilaisia arkiseen tekemiseen ohjaavia tehtäviä sekä palvelun käyttäjän omaan pohdintaan ja tiedon etsintään kohdistuvia tehtäviä. Verkkopalveluun on suunnitteilla myös elämänhallintaan liittyvä osio, joka sisältää esimerkiksi taloudenhallintaan liittyviä tehtäviä. Kaikki tehtäväpalautukset arvioidaan ja niistä annetaan tekijälle palaute.

Hanke tarjoaa palvelun käyttäjille myös paljon kaivatun mahdollisuuden kuulua yhteisöön. Palvelun verkkosivuilla käyttäjä voi keskustella muiden palvelun käyttäjien kanssa chatissa sekä verkon pikaviestimillä myös YAD:n työntekijän ja vapaaehtoisten kanssa.

Palvelun käyttäjät pääsevät käyttämään palvelua anonyymisti, minkä toivotaan entisestään madaltavan kynnystä osallistua käyttäjän oman elämänlaadun parantamiseen ilman pelkoa yksityisyyden menettämisestä tai yksilön tunnistamisesta. Hankkeen rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA).

Valtakunnallisen verkkopalvelun kehittämiseksi toteutetaan kysely 15−29-vuotiaille nuorille. Kyselyssä keskitytään kohderyhmän palvelutottumuksiin verkon ja laitteiden käytön osalta sekä selvitetään heidän kokemuksiaan huumausaineisiin liittyvien verkkosivujen ja palveluiden osalta.

Ohessa linkki kyselyyn. Autathan kehittämistyössä ja jaat linkkiä eteenpäin.

https://my.surveypal.com/Imey-palvelutottumukset

Lisätietoja:
Projektityöntekijä
Sami Sorjonen
0400 152 402
sami.sorjonen(at)yad.fi

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.