Rahasta puhuminen vaatii luottamusta

Puhu rahasta -seminaari kokosi marraskuussa yhteen Mun talous -verkoston jäseniä ja muita nuorten talousasioista kiinnostuneita. Iltapäivän aikana kuultiin puheenvuoroja lasten ja nuorten kuluttajuudesta ja keskusteltiin siitä, miksi rahasta on niin vaikea puhua. Seminaarissa avattiin myös sitä, miten talouskasvatus on perusopetusuudistuksen myötä otettu entistä vahvemmin osaksi kotitalousopetusta. Vanhempien sekä lasten ja nuorten yhdessä viettämän ajan merkitys vastuulliseksi kuluttajaksi kasvamisessa nousi esiin kaikissa puheenvuoroissa.

– Rahasta puhuminen vaatii keskinäistä luottamusta. Erityisesti vaikeiden asioiden kohdalla puhuminen on hankalaa silloin, jos toinen tuntuu vieraalta, sanoi projektipäällikkö Jukka Moilanen Mun talous -hankkeesta.

Erikoistutkija, KTT, Leena Haanpää Turun yliopistosta esitteli seminaarissa Nuoret luupin alla 2014 -tutkimuksen tuloksia. Tutkimuksessa selvitettiin lasten ja nuorten kuluttajuutta ja taloudellista eriarvoisuutta sekä niihin vaikuttavia tekijöitä. Lasten ja nuorten kuluttajuus näyttäytyi tutkimuksen tulosten valossa ristiriitaisena. Haanpään mukaan suuri osa vastaajista koki elävänsä säästäväisesti ja arveli, ettemme osaa arvostaa sitä tavaramäärää, joka meillä on. Toisaalta tutkimuksen tuloksissa näkyi myös nuorten kulutuksen materiaalisuus. Yli puolet nuorista halusi menestyä elämässään, jotta voisi hankkia hienoja asioita ja runsas kolmannes vastaajista ilmoitti ihailevansa ihmisiä, joilla on hieno koti, auto tai muita hienoja asioita. Nuoret ymmärtävät, että kuluttajuuteen liittyy paljon vastuuta, mutta tämä ymmärrys ei välttämättä heijastu arkielämän kulutusvalintoihin.

Tavaraa ja kuluttamista tärkeämpää lapsille ja nuorille ovat Haanpään mukaan sosiaaliset tarpeet. Moni kaipaa yhteistä aikaa perheensä kanssa ja neljännes nuorista koki, että haluaisi tehdä vähintään yhden lomamatkan vuosittain perheensä kanssa. Puheenvuorossaan Haanpää korosti vanhempien roolia nuorten kasvattamisessa vastuullisiksi kuluttajiksi.

– Vanhemmat näyttävät mallia rahankäytössä ja kulutusvalinnoissa. Arvomaailmamme alkaa muodostua jo lapsuudessa, Haanpää totesi.

Kommenttipuheenvuorossaan Ville Koikkalainen Vamoksen etsivästä nuorisotyöstä kertoi, kuinka vanhempien ja lasten yhdessä viettämän ajan puute näkyy etsivässä nuorisotyössä.

– Rahasta puhutaan kotona yllättävän vähän, Koikkalainen totesi. Hän viittasi Haanpään tutkimukseen, jonka mukaan vain noin puolet 9.-luokkalaisista on saanut vanhemmiltaan neuvoja raha-asioissa. – Tämä ei ole riittävästi, sillä rahasta pitäisi puhua yhtä arkisesti ja itsestään selvästi kuin hampaiden pesusta tai imuroinnista.

Psykoterapeutti, FT, Susanna Pekki-Erikkilä käsitteli omassa puheenvuorossaan yksin pärjäämisen kulttuuria ja sitä, miksi rahasta ei puhuta. Pekki-Erikkilän mielestä yksi liian vähälle huomiolle jäänyt teema on tunteiden merkitys rahan käytössä ja rahasta puhumisessa. Erityisesti rahankäytön ongelmiin liittyy usein vahvaa häpeän tunnetta. Tunnemme häpeää silloin, kun koemme epäonnistuvamme tai koemme olevamme kyvyttömiä siinä mitä teemme. Häpeä on monin tavoin hyödyllinen tunne, sillä se saa meidät reagoimaan havaittuun epäonnistumiseen ja muuttamaan käyttäytymistämme. Toisaalta, jos häpeän terve raja ylittyy, se saa meidät vetäytymään itseemme ja piiloutumaan. Häpeä ja syyllisyys saattavat johtaa tällöin siihen, ettei raha-asioista uskalleta tai haluta puhua, eikä niihin liittyviä ongelmia saada ratkaistua.

Haanpään tapaan myös Pekki-Erikkilä korosti yhdessä tekemisen ja olemisen merkitystä siinä, että lapsille rakentuu terve suhde rahaan. Vanhempien on tärkeää olla läsnä lapsille ja nuorille sekä opettaa heille vastuullista rahankäyttöä. Suhde rahaan on muuttunut. Vanhemmilla sukupolvilla raha oli jotain konkreettista ja säästäväisyyttä pidettiin hyveenä. Nuoremmille sukupolville raha on abstraktimaa eikä se liiku enää konkreettisesti seteleinä kädestä toiseen. Tämän vuoksi tarve puhua rahasta on nykyään vielä entistäkin suurempi.

Kommenttipuheenvuorossaan viestintäpäällikkö Minna Mattila Takuu-Säätiöstä nosti esiin ”vippaus-kulttuurin”, jossa nuoret auttavat toinen toistaan tai lainaavat rahaa vanhemmiltaan. Tällöin rahasta ainakin puhutaan ja ollaan avoimia sen riittämättömyyden suhteen, mutta kuinka paljon tähän liittyy rakentavaa puhetta rahasta ja yhteisten ratkaisujen etsintää?

– Kun vanhemmat antavat nuorille toistuvasti rahaa, hankalaa tilannetta pitkitetään. Lasta halutaan suojella eikä todellista syytä siihen, miksi nuori on jatkuvasti rahan tarpeessa, välttämättä edes haluta tietää. Myös ”vippaamiseen” liittyy ajatus yksinpärjäämisestä: sosiaalitoimistossa ei tarvitse vierailla, kun lainaan rahaa vanhemmilta tai kavereilta.

Kahvitauon jälkeen opetusneuvos Marjaana Manninen Opetushallituksesta esitteli perusopetusuudistusta ja sitä, miten talouskasvatus on otettu osaksi kuluttajakasvatusta ja kotitalousopetusta.

– OPS 2016 uudistuksessa talouskasvatus tulee vahvemmin mukaan eri oppiaineisiin ja sitä kautta rahasta puhuminen koulussa lisääntyy, Jukka Moilanen Mun talous -hankkeesta kommentoi.

Seminaarin päätteeksi käytiin Mun talous -hankkeen projektikoordinaattorin Paula Paloheimon vetämä paneelikeskustelu ”Hei, kuka puhuu rahasta?”, johon osallistuivat järjestösihteeri Hannamari Marttio Aseman Lapset ry:stä, asiantuntija Niina Kaksonen Vantaan Ohjaamosta, yksikön johtaja Vesa Sarmia Vamos Herttoniemestä sekä historian ja yhteiskuntaopin opettaja Niko Simpanen Herttoniemen yhteiskoulusta. Panelistien mukaan raha-asioiden käsittely nuorten kanssa vaatii luottamusta. Rahankäyttöön liittyvien ongelmien avaaminen heti ensimmäisellä tapaamiskerralla on hankalaa ja raha-asioista puhuminen muuttuu helpommaksi, kun nuoreen on muodostunut luottamuksellinen suhde. Lisäksi raha-asiat kannattaa kytkeä nuoren kiinnostuksen kohteisiin, kuten tulevaisuuden suunnitelmiin tai sellaisiin esimerkkeihin, jotka nousevat esiin nuorten omasta arjesta, jolloin rahasta ja taloudesta tulee konkreettisempaa.

Jaa somessa >> Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+
Tags: