Olen epäonnistunut. Anteeksi. 19.5.2016

Olen käytännössä katsoen rahaton. 451 € ei riittänyt kuukauden menoihini, huolimatta siitä, etten joutunut tekemään isompia hankintoja. Epäonnistuin kokeilussa. Tai siis onnistuin todistamaan itselleni, etten osaisi elää marginaalilla. Tämä epäonnistuminen tekee ehkä kokeilusta juuri onnistuneen. Huolimatta siitä, että koko juttu tuntuu fabrikoidulta, tämä tarina on tosi.

Viimeiset tupla-digitit tililtä jyvitin korttimaksuun, mistä osan hoidan repusta kaivetuilla kolikoilla. Olen säilönyt repun sivutaskuun kolikoita kahvia ja kadun miehiä varten. Törsään ne tässä kuussa ruokaan. Niiden avulla myös onnistun käyttämään enemmän kuin tienaan. Ainoastaan tienaamiseni on tässä simulaatiossa rajattu, ei rahankäyttöni. Eikö olisi inhimillisempää laittaa ihminen sellaiseen talousjärjestelyyn, jossa rajattuna olisikin käyttö? Karttuva tili motivoisi säästämään. En kyllä heti ymmärrä, miksi. Numerot eivät vakuuta pelkkänä visuaalisena ärsykkeenä niiden lupaamasta hyvinvoinnista.

Mieleni harhailee huijaamaan. Ei siis huijaamaan kokeilussa vaan sitä systeemiä, joka on simulaation juonen takana. Eikö normaali reaktio ole, kun rahat on loppu, että sitä pitää heti saada jostain lisää? Rahapula on kuin vessahätä vailla helpotusta. Velkajärjestelyssä elävä saa käyttöönsä 451 € ja loput rahat ulosmitataan velkataakkaa lyhentämään. Silloin kaikki raha, joka virtaa muussa kuin formaalissa virrassa, on omissa käsissä, minun käsiteltävissäni. Harmaus kiinnostaa.

Halu harjoittaa oikeuttani epäformaaliin ansaintaan kasvaa. Jokainen Siivouspäivänä myyty vaate, Ravintolapäivänä tarjoiltu kahvi tai urbaanisti harvestoitu tölkkipantti on omaan taskuun. Näin rahasta tulee ainakin kahta erilaista. On se jaettu raha, joka on virallinen, verotettu ja nimelle kirjattu ja sitten on se minun oma raha. Se, jota voin hypistellä taskussa kuin Klonkku. Vain minun. Ja tosiaan tähän minulla on oikeus. Tarjolla on myös paljon epäformaalia rahaa, johon minulla on mahdollisuus, muttei oikeutta.

Voin myös kerätä sieniä tai marjoja ja näin haistattaa pitkät kuluttaja-ravintoketjulle, jonka massana minun kuuluisi olla. Jotta ketju säilyy. Olen huono peluri, jos ohitan systeemin enkä syötä tästä systeemistä ansaittua rahaa takaisin siihen. Samaan harmitukseen luettakoon myös suora vaihdanta. Ei ihme, että valtio haluaa verottaa aikapankkeja. Onneksi meillä kaikilla on (kai) oikeus määrittää oman aikamme hinta. Vaikka sillekin on minimipalkalla pyritty antamaan jokin määre.

En voi kannustaa pimeään toimintaan, mutta nyt ymmärrän sitä paremmin. Varsinkin niitä ihmisiä, jotka ovat oikeasti asemassa, jota tämä simulaatio yrittää toistaa. Vaikkakin elo kuukauden kuurilla verrattuna viiden vuoden velkajärjestelyyn on sama kuin pidättäisi hengitystä ja väittäisi tietävänsä, millaista on olla kuollut. Taloudellisen kuoleman uhatessa on luonnollista kääntyä pimeälle puolelle. Tehdä epäpyhä sopimus raha-Saatanan kanssa ja viisvälittää veroista, eläkkeistä, vakuutuksista, liitoista tai kulttuurista. Siellä häämöttää helvetin sijaan vapaan rahan taivas.

Formaali järjestelmä suorastaan kannustaa pimeälle puolelle. Yhtäkään systeemiä ei voi suunnitella niin, etteikö sen ulkopuolelle jäisi olemassa olemaan myös vaihtoehtoinen (System D: An Economy that Actually Works). Onko velkajärjestelyssä elävällä mahdollisuus eri rahoitusinstrumentteihini? Ostan osarilla ja myyn torilla. Jos vaikka ensi kuussa kuluja olisikin vähemmän. Lainanotto tässä tilanteessa perustuisi joko utopiaan tai petokseen.

-Janne Salovaara

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.