Ylivelkaantuminen

Muista laskut!

Suomeen kaivataan kohtuuehtoisia luottotuotteita

Kuluttajaliiton järjestämässä Sanoista tekoihin -seminaarissa käsiteltiin Suomen luottomarkkinoita. Kuluttajaliitto teetti selvityksen, jossa tarkasteltiin 15 Euroopan maan erilaisia käytäntöjä pikaluottoihin liittyvässä lainsäädännössä. Pikaluottomarkkinat ovat eri maissa hyvin erilaisia, mutta niiden kahlitsemiseen on kokeiltu samankaltaisia keinoja. Kustannuskatto on käytössä mm. Iso-Britanniassa, Latviassa ja Puolassa ja sitä on...

0
0

Mun talous mukana asunnottomuuspäivän tapahtumassa

Valtakunnallinen asunnottomuuspäivän tapahtuma järjestettiin 17.10. Hyvinkäällä. Tapahtuman järjestivät Y-Säätiö/Verkostokehittäjät-hanke, Hyvinkään kaupunki, ARA ja Ympäristöministeriö. Paikalle kerääntyi lähes 200 asunnottomuustyön parissa työskentelevää ammattilaista ympäri Suomen. Tapahtuman pääteemoina olivat talous- ja velka-asiat sekä osallisuus. Päivän aikana kuultiin useita asiantuntijoiden alustuksia, joiden jälkeen teemoja siirryttiin syventämään minimessuille, jossa toimijat...

0
0

Seminaarissa keskusteltiin rohkeasti rahasta

Helsingissä järjestettiin syyskuussa Rohkeasti rahasta -seminaari, jonka toteuttivat yhteistyössä A-klinikkasäätiön KokeNet, KoKoA ry, Peluuri, Tiltti ja Takuusäätiö. Tapahtuman aluksi Takuusäätiön Hanna Pieviläinen, Tiltin Jenni Kämppi ja KokeNetin Mikael Söderström keskustelivat siitä, miten vaikeaa mutta samalla tärkeää raha-asioiden puheeksi ottaminen on. Esimerkiksi monet Takuusäätiön Velkalinjaan ja Kysy...

0
0

Pienlaina jää Takuusäätiön palveluvalikoimaan

Takuusäätiön Pienlaina-hanke päättyy vuoden lopulla. Hankkeen aikana (2013–2017) on kokeiltu ja kehitetty uudenlaista sosiaalisen pienlainoituksen mallia, joka ennaltaehkäisee pienituloisten kotitalouksien ylivelkaantumista ja täydentää nykyistä kuntien sosiaalista luototusta. Toiminta on osoittautunut tarpeelliseksi välineeksi osana Takuusäätiön toimintakenttää, joten Pienlaina jää Takuusäätiön palveluvalikoimaan hankkeen päättymisen jälkeen. Pienlaina-hankkeen tuloksia...

0
0

Uusi opas ammattilaisille nuorten talous- ja velka-asioiden ensiapuun!

Mun talous -hankkeen aikana nuoria työssään kohtaavat ammattilaiset ovat toivoneet ohjeita ja materiaaleja nuorten ylivelkaantumisen ehkäisyn ja taloudellisen lukutaidon edistämistyön tueksi. On toivottu opasta, joka rohkaisee ottamaan raha-asiat puheeksi, kertoo hyvistä toimintamalleista ja vinkkaa parhaista käytännöistä, palveluista ja materiaaleista. Syyskuussa 2017 julkaistu Puhu rahasta -...

0
0

Mun talous -tiimi ehdottaa!

Positiivinen luottotieto käyttöön velkakierteiden estämiseksi Velkaongelmien vähentämiseksi esitetään usein, että velkakierteitä voidaan estää hakemalla apua varhain. Avunhakemiseen ei välttämättä ylipäänsä olisi nykyisenkaltaista tarvetta, mikäli Suomessa olisi käytössä positiivinen luottotietojärjestelmä. Se vähentäisi velkaongelmia syventävien ja pitkittävien lainojen ottamista, jolloin velkaongelmat olisivat nopeammin hoidettavissa. Harvempi ajautuisi velkaongelmiin, kun...

0
0

Reilusti luottoa – utopia vai elinehto?

Takuusäätiö järjesti toukokuun lopussa pyöreän pöydän keskustelutilaisuuden luottomarkkinoiden toimivuudesta ja kehittämistarpeista. Pöydän ääressä keskustelemassa olivat Helsingin kaupungin sosiaalisen luototuksen päällikkö Mervi Ahola, Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling, KKV:n ylijohtaja Päivi Hentunen, FellowFinancen toimitusjohtaja Jouni Hintikka, Oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Katri Kummoinen, Helsingin yliopiston projektisuunnittelija Anna-Riitta Lehtinen, OK Perinnän...

0
0

Leffailtapäivässä pohdittiin asumisen sietämätöntä kalleutta

Kino Andorrassa oli tupa lähes täynnä, kun noin 130 nuorten taloudenhallinnan parissa työskentelevää ammattilaista kokoontui Pennon ja Mun talous -hankkeen järjestämään leffailtapäivään Asumisen sietämätön kalleus. Tilaisuuden aluksi kuultiin kolme asiantuntijapuheenvuoroa, joissa haastattelijana toimi Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha A. Pantzar. Takuusäätiön kehittämispäällikkö Minna Markkanen kertoi Penno-palvelun saavuttaneen 10 000...

0
0

Mun talous -tiimi ehdottaa!

Lisää nuorille soveltuvia taloudenhallinnan välineitä Kuluttaminen on muuttunut viimeisten vuosikymmenien aikana näkymättömämpään suuntaan. Digitalisuuden kehittymisen myötä tämä muutos on kiihtynyt entisestään, eikä hidastumisen merkkejä näy. Jatkuvasti syntyy uusia ja vaivattomampia keinoja, joilla yritykset haluavat tehdä maksutapahtumasta mahdollisimman yksinkertaisen, jotta kulutuspäätöksen tekeminen olisi mahdollisimman helppoa ja vaivatonta....

0
0

Nuorisosäätiön pilotoima asuttamisen ja talousneuvonnan tukipalvelu on herättänyt valtakunnallista kiinnostusta

Nuorisosäätiön Mun talous -osahankkeessa on pilotoitu vuoden 2015 alusta alkaen ylivelkaantuneille ja talousongelmissa oleville nuorille aikuisille suunnattua asuttamiskokeilua, jossa on asunnon lisäksi tarjottu erityistä tukea ja ohjausta talous- ja velka-asioissa. Pilotoinnin tulokset julkaistaan syksyllä 2017. Kokeilussa on autettu tähän mennessä yli kolmeakymmentä ylivelkaantunutta ja talousvaikeuksissa ollutta 18-30-vuotiasta...

0
0