Mun Talous

Taloudenhallintaa yhteispohjoismaisin voimin

Mun talous -hanke sai syyskuun alussa vieraita Tanskasta, jossa on aloitettu Mun talous -hankkeen kaltainen projekti nuorten taloudenhallinnan edistämiseksi ja velkaongelmien ennaltaehkäisemiseksi. Hanke kantaa nimeä På Rette Spor ja sitä hallinnoi Tanskan kuluttajaviranomainen (Danish Consumer Council). Vierailun aikana tanskalaiset mm. kuulivat Mun talous -hankkeen ja...

0
0

Puhu rahasta Talk Show MTV3:n Katsomossa!

Mun talous -verkosto ja ratkaisuhautomo Big Plans Bakery järjestivät Puhu rahasta Talk Show’n Porin SuomiAreenassa 14.7.2016. Talk show'n isäntänä oli Putous-ohjelmastakin tuttu, porilaissyntyinen näyttelijä Joonas Nordman ja vieraina olivat Vihreiden varapuheenjohtaja ja köyhyystutkija Maria Ohisalo, Helsingin yliopiston yliopistonlehtori Minna Autio, Aalto-yliopiston talouskulttuurin tutkija Paavo Järvensivu,...

0
0

Tule mukaan Mun talous -verkostotapaamiseen

Tanskassa on alkanut vuoden 2016 alussa Tanskan kuluttajaviranomaisen (Danish Consumer Council) hanke, jonka tavoitteena on nuorten ylivelkaantumisen ennaltaehkäisy. Hankkeen henkilöstö tulee Mun talous -hankkeen vieraiksi Helsinkiin ja samassa yhteydessä järjestetään Mun talous -verkostotapaaminen torstaina 1.9. klo 13.00–16.00 Helsingin yliopistolla (Siltavuorenpenger 3 A, 3. krs). Tapaamisen aluksi...

0
0

Mitä tästä opimme?  8.6.

Olen koittanut käyttää taakse jääneen ajan heijasteluun, oppimisen peruselementtiin. Mitä tästä opimme on otsikko, jonka alle on yllättävän vaikeaa niputtaa kokeilukuukauttani. Ymmärrän nyt, etten varsinaisesti kokeillut kuinka elää marginaalimäärällä, vaan kokeilin marginaalibudjettia omaan elämääni. On järkyttävää katsoa tiliotetta. Kuukauden kuluja on helppo seurata, kun en juuri...

0
0

Älä leiki Roopea, jos olet Aku – Säästämisen ja sijoittamisen 123 -koulutussarjan antia

Ennakko-oletuksena voi helposti olla, ettei säästäminen saati sijoittaminen kuulu nuoruuteen, koska nuoret ovat usein pienituloisia ja lyhyissä työsuhteissa. Helpommin nuoruuteen liitetään ylivelkaantuminen ja niukkuus. Toukokuussa NAL:n ja Nuorisosäätiön Mun talous -osahankkeet sekä Nasta ry järjestivät asukkailleen koulutussarjan säästämisestä ja sijoittamisesta. Koulutussarjaan osallistui reilu parikymmentä aiheesta kiinnostunutta...

0
0

Puhu rahasta Talk Show Porin SuomiAreenassa heinäkuussa

Mun talous -hanke järjestää torstaina 14.7. klo 13.30-14.45 Puhu rahasta Talk Shown SuomiAreena -tapahtumassa Porissa, Kaupungintalon pihassa. Tilaisuudessa käsitellään taloudenhallinnan aihepiiriä viihteellisen konseptiin kiedottuna. Mukana keskustelemassa ovat köyhyystutkija Maria Ohisalo, Helsingin yliopiston yliopistonlehtori Minna Autio, Aalto-yliopiston talouskulttuurin tutkija Paavo Järvensivu, toimittaja Tuomas Enbuske, yrittäjä Renaz...

0
0

Tarkistuslaskelma 24.5.2016

Kirjoittelut tästä kuukaudesta ovat olleet vähän korkealentoisia. Puhuimme Mun talous -tiimin kanssa, että olisiko tässä blogissa pitänyt pureutua enemmän penninvenytykseen vai yleisemmän tason pohdiskeluun, jota kirjoitukset enemmälti ovat tarjonneet. Yleisemmän tason pohdintaa voisi tehdä kokeiluttakin, se on totta. Mutta kuten kokouksessa totesin, on siinä ainakin...

0
0

Omat rahat hallinnassa Joensuussa

Nuorisoasuntoliiton Mun talous -osahanke järjesti huhtikuussa yhteistyössä Takuu-Säätiön kanssa Omat rahat -tapahtuman Joensuussa. Tilaisuuden järjestelyihin osallistui myös Joensuun ja Kirkkonummen NAL-paikallisyhdistysten edustajia sekä Ohjaamo 2.0 -hanke. Aamupäivällä Takuu-Säätiön aluekoordinaattori Taina Rajanen piti ammattilaisille seminaarin nuorten raha-asioiden hallinnasta ja ylivelkatilanteiden selvittämisestä. Iltapäivällä nuorille järjestettiin uudessa Nuorisokeskus Whisperissä...

0
0

Joensuulaiset nuoret tietävät tulonsa ja menonsa

NAL:n Mun talous -osahanke teki joensuulaisille nuorille kyselyn rahankäytöstä huhtikuussa 2016. Kyselyyn saatiin 40 vastausta 15–29-vuotiailta nuorilta. Vastaajista miehiä oli 65 %, naisia 34 % ja muuta sukupuolta 1 %. Lähestulkoon sama kysely tehtiin noin kolmellesadalle oululaiselle ammattiin opiskelevalle nuorelle syksyllä 2015. Joensuulaiset ja oululaiset...

0
0